DeepVersity  
The Inner Architecture of Body, Mind and Consciousness​

Krooninen terveys hermoston näkökulmasta

​

​

Krooniset oireet ovat harvoin satunnaisia ja tyhjiössä muodostuneita. Sen sijaan ne heijastavat elimistön säätelyssä muodostuneita toimintamalleja, jotka ulottuvat useiden biologisten järjestelmien läpi ja ovat muodostuneet pidempien aikojen saatossa.

​

 

Nykyterveydenhuollossa kroonista terveyttä lähestytään usein yksittäisten osa-alueiden kautta, kuten esimerkiksi:

​

• verensokerin säätely

• hormonitasapaino

• tulehdusaktiivisuus

• immuunijärjestelmän toiminta

• suoliston hyvinvointi

• mitokondrioiden energiantuotanto

​

​

Lääketieteen jatkuvasti kehittyessä, näitä osa-alueita voidaankin mitata, analysoida ja hoitaa aina vain tarkemmalla otteella. Tämä lähestymistapa kieltämättä on tuottanut merkittäviä edistysaskeleita ja monia akuutteja sairauksia voidaan nykyään diagnosoida ja hoitaa poikkeuksellisen täsmällisesti. Tästä huolimatta krooniset oirekokonaisuudet jatkuvat usein vuodesta toiseen. Ei siksi, että biologiset mekanismit olisivat merkityksettömiä, vaan siksi, että ne toimivat harvoin erillään toisistaan.

​

​

 

Yksittäisistä oireista heijastevaikutuksiin

​

​

Pitkäaikainen terveys rakentuu elimistön eri osa-alueiden vuorovaikutuksesta. Ihmiskeho ei ole kokoelma toisistaan riippumattomia järjestelmiä, jotka toimivat omissa lokeroissaan. Aineenvaihdunta, immuunijärjestelmä, hormonitoiminta, hermosto, käyttäytyminen ja muut psykologiset tekijät vaikuttavat jatkuvasti toisiinsa ja ovat myös toisistaan riippuvaisia.  Muutos yhdessä järjestelmässä heijastuu usein myös muihin, mikä korostuu erityisesti kroonisten oireiden yhteydessä. Ihmisellä voi tämän seurauksena esiintyä samanaikaisesti väsymystä, ruoansulatusoireita, unihäiriöitä, matala-asteista tulehdusta, aineenvaihdunnan häiriöitä, kroonista kipua tai toistuvia sairastelukierteitä. Jokainen oire voidaan toki tutkia erikseen ja jokainen poikkeama voidaan pyrkiä korjaamaan omana kokonaisuutenaan, mutta paraneminen voi jäädä osittaiseksi. Kyse ei välttämättä ole tiedon puutteesta. Kyse voi olla siitä, miten järjestelmä kokonaisuutena toimii. Keskeinen kysymys ei aina ole, mikä elimistössä on rikki. Joskus tärkeämpää on ymmärtää, miten koko järjestelmä on organisoitunut.

​

​

 

Hermosto säätelytoimintojen järjestäjänä

​

​

Hermoston tehtävä ei ole pelkästään välittää viestejä, se myös koordinoi jatkuvasti elimistön sopeutumista muuttuviin tilanteisiin. Hermosto yhdistää tietoa sisäisestä fysiologiasta, ympäristöstä, aiemmista kokemuksista, sosiaalisista suhteista ja tämänhetkisistä vaatimuksista. Tämän tiedon perusteella hermosto vaikuttaa siihen, miten energiaa ja resursseja jaetaan eri toimintoihin.

​

 

Jokainen hetki sisältää säätelyyn liittyviä päätöksiä.

​

 

Tämä vaikuttaa vahvasti siihen, suunnataanko resursseja kasvuun vai suojautumiseen. Korjaamiseen vai valppauteen. Tutkimiseen vai vetäytymiseen. Palautumiseen vai välittömään toimintaan. Nämä päätökset eivät yleensä ole tietoisia. Ne syntyvät säätelyverkostojen toiminnan seurauksena. Kun olosuhteet näyttävät suotuisilta, elimistö voi investoida energiaa palautumiseen, ylläpitoon, oppimiseen, lisääntymiseen ja pitkän aikavälin terveyteen. Kun olosuhteet näyttävät uhkaavilta, prioriteetit muuttuvat. Suojautumisesta tulee tärkeämpää kuin optimoinnista. Lyhyellä aikavälillä tämä on tarkoituksenmukaista, ongelmat alkavat silloin, kun suojautumiseen perustuva säätely muuttuu pysyväksi. Tällöin elimistö voi jatkaa toimintaansa ikään kuin haaste tai uhka olisi jatkuvasti läsnä, vaikka välitöntä vaaraa ei enää olisi. Seurauksena ei välttämättä ole sairaus, ainakaan heti. Usein kyse on hienovaraisemmasta muutoksesta: joustavuuden vähenemisestä.

​

​

Ja juuri joustavuuden väheneminen näyttää olevan yksi monien kroonisten terveysongelmien yhteisistä piirteistä.

​

​

 

Elimistö reagoi vahvasti myös odotuksiin

​

​

Usein ajatellaan, että fysiologia reagoi tapahtumiin vasta niiden jälkeen. Todellisuudessa suuri osa elimistön toiminnasta on ennakoivaa. Hermosto muodostaa jatkuvasti arvioita siitä, mitä seuraavaksi todennäköisesti tapahtuu. Evoluution näkökulmasta pelkkä reagointi tapahtumiin olisi usein liian hidasta. Ennakointi mahdollistaa valmistautumisen. Tämän vuoksi elimistö ei vastaa ainoastaan nykyhetkeen, se vastaa myös siihen, mitä se odottaa tapahtuvan. Nämä odotukset vaikuttavat autonomiseen hermostoon, hormonitoimintaan, immuunijärjestelmään, aineenvaihduntaan, tarkkaavuuteen, havaintoihin ja käyttäytymiseen.

​

​

 

Kroonisissa tilanteissa tällä on erityinen merkitys: toistuvat kokemukset esimerkiksi kivusta, epävarmuudesta, kuormituksesta, sosiaalisesta uhasta, sairaudesta tai fysiologisesta epävakaudesta voivat vähitellen muokata elimistön ennakointia. Järjestelmä alkaa valmistautua haasteisiin jo ennen niiden ilmaantumista. Seuraukset ovat konkreettisia kuten sydämen sykevaihtelun muuttuminen, lihasjännityksen lisääntyminen, palautumisen hidastuminen, tulehdusviestinnän muuttuminen, unen keventyminen tai energian kohdentaminen eri tavalla. Nämä muutokset eivät ole kuviteltuja, vaan todellisia fysiologisia ilmiöitä. Ne heijastavat säätelystrategioita, jotka ovat vähitellen rakentuneet osaksi elimistön pysyvämpää toimintaa.

Kroonisen terveyden ymmärtäminen edellyttääkin paitsi ulkoisten kuormitustekijöiden myös näiden ennakoivien säätelymallien huomioimista.

​

​

 

Krooninen tila vakiintuneena toimintamallina

​

​

Monia kroonisia sairauksia ja niihin liittyviä oireita tarkastellaan ikään kuin ne olisivat yksittäisiä vikoja. Hormonipitoisuus on liian matala, tulehdusarvo on koholla tai jokin biologinen reitti toimii puutteellisesti. Taustalla on usein oletus, että poikkeaman korjaaminen palauttaa terveyden. Joskus näin tapahtuukin, kuitenkaan monimutkaiset järjestelmät eivät aina toimi näin lineaarisesti.

​

​

 

Systeemiteoriassa puhutaan usein itseään ylläpitävistä toimintamalleista, joissa useat tekijät alkavat paitsi vaikuttaa toisiinsa niin myös vahvistaa toisiaan. Esimerkiksi huono uni lisää tulehdusaktiivisuutta, tulehdus heikentää energiantuotantoa, energiavaje vähentää liikettä, liikkumattomuus heikentää aineenvaihdunnan joustavuutta, aineenvaihdunnan muutokset vaikuttavat autonomiseen hermostoon ja autonomisen hermoston kuormitus heikentää edelleen unta. Jossain vaiheessa päädytään tilanteeseen, jossa yksittäinen tekijä ei enää selitä kokonaisuutta, vaan toimintamalli alkaa ylläpitää itse itseään. Tämä auttaa ymmärtämään, miksi monet krooniset oirekokonaisuudet eivät ratkea yksinkertaisilla korjauksilla. Kyse ei välttämättä ole yhdestä häiriöstä, vaan vakaaksi muodostuneesta järjestelmän tilasta.

​

​

 

Säätely muovaa fysiologiaa

​

​

Säätelyn vaikutukset näkyvät monilla biologian osa-alueilla. Autonominen hermosto vaikuttaa tulehdusviestintään. Stressireaktiivisuus vaikuttaa aineenvaihdunnan tehokkuuteen. Turvallisuuden kokemus vaikuttaa hormonitoimintaan. Uni vaikuttaa immuunipuolustukseen. Kehon sisäisten viestien havaitseminen vaikuttaa käyttäytymiseen jne. Syy-seuraussuhteet eivät yleensä kulje vain yhteen suuntaan. Esimerkiksi väsymys voi liittyä mitokondrioiden kuormitukseen, mutta myös pitkittyneeseen sympaattisen hermoston aktivoitumiseen. Ruoansulatusoireet voivat liittyä suolistomikrobiston muutoksiin, mutta myös krooniseen ennakoivaan kuormitukseen. Immuunijärjestelmän poikkeavuudet voivat liittyä altistuksiin, mutta myös pitkäaikaiseen säätelykuormaan. Nämä selitykset eivät sulje toisiaan pois, ne toimivat samanaikaisesti. Ja juuri tämä vuorovaikutus muuttaa tapaa, jolla kroonista terveyttä kannattaa tarkastella.

​

​

 

Terveys voidaan nähdä kykynä adaptiivisuuteen

​

​

Terveys ymmärretään usein oireiden tai häiriöiden puuttumisena. Systeeminäkökulmasta terveys voidaan nähdä myös kykynä sopeutua muutoksiin. Terve järjestelmä ei ole sellainen, joka ei koskaan kohtaa haasteita, vaan sellainen, joka kykenee reagoimaan, palautumaan, mukautumaan ja järjestäytymään uudelleen olosuhteiden muuttuessa.

​

​

Tällainen sopeutuminen edellyttää hyvää joustavuutta. Mikä tarkoittaa kykyä aktivoitua tarvittaessa, kykyä palautua, kun kuormitus päättyy ja kykyä kohdentaa energiaa tarkoituksenmukaisesti erilaisissa tilanteissa. Monissa kroonisissa tiloissa juuri tämä joustavuus kapenee, josta seuraa reaktioiden muuttuminen ennustettavammiksi, palautumisen hidastumista, vaihtoehtojen määrän vähenemistä ja sopeutumiskyvyn heikkenemistä.

​

​

 

 

Säätelykyvyn palauttaminen

​

​

On hyvä pitää mielessä, että tämä näkökulma ei tarkoita sitä, että krooniset sairaudet olisivat vain stressin aiheuttamia. Eikä se tarkoita, että hermoston säätelyn vahvistaminen yksin ratkaisisi monimutkaisia sairauksia. Biologia on aina monitekijäinen: perimä vaikuttaa, ympäristöllä on väliä, altistukset, ravitsemus vaikuttavat ja rakenteelliset vauriot vaikuttavat. Hermosto ei yksin korvaa näitä selityksiä, mutta se yhdistää niitä.

​

​

 

Monissa pitkäaikaisissa terveysongelmissa säätely muodostuu tekijäksi, joka vaikuttaa siihen, miten muu fysiologia käyttäytyy. Tämän vuoksi myös pieniltä vaikuttavat, säätelyä tukevat muutokset voivat ajan myötä olla merkityksellisiä. Tällaisia ovat esimerkiksi tasaisempi uni, parempi autonominen joustavuus, kroonisen ennakointikuorman vähentyminen, sosiaaliset yhteydet, kehon viestien tarkempi tunnistaminen ja joustavammat käyttäytymismallit. Mikään näistä ei ole yleisratkaisu kaikkeen, kuitenkin yhdessä ne voivat muuttaa järjestelmän toimintatapaa merkittävästi ja tämä toimintatapa vaikuttaa siihen, mihin suuntaan terveys kehittyy.

​

​

 

Lopuksi

​

​

Kroonisen terveyden tarkastelu hermoston näkökulmasta ei hylkää biokemiallista tietoa, mutta se vaihtaa näkökulmaa.

​

 

Sen sijaan että kysyisimme ainoastaan:

​

Mikä elimistössä toimii väärin?

​

 

Voimme kysyä myös esimerkiksi seuraavia:

​

Miten tämä järjestelmä on organisoitunut?

Onko perustason vireys kohonnut vai vaimentunut?

Palautuuko järjestelmä tehokkaasti vai hitaasti?

Onko sopeutuminen joustavaa vai jäykkää?

Mitkä toimintamallit ovat vakiintuneet osaksi säätelyä?

​

 

Nämä kysymykset eivät korvaa laboratoriotuloksia, vaan auttavat ymmärtämään niitä laajemmassa kontekstissa.

 

 

Krooniset tilat ovat harvoin yksittäisiä tapahtumia. Ne ovat useiden toisiinsa kytkeytyneiden järjestelmien muodostamia vakaantuneita toimintamalleja. Tällaiset toimintamallit muuttuvat hitaasti ja reagoivat huonosti pakottamiseen, mutta paremmin tarkasti kohdennettuihin muutoksiin. Tavoitteena ei ole ainoastaan oireiden poistaminen, tavoitteena on palauttaa järjestelmään sellainen säätely, joka mahdollistaa uudenlaisen sopeutumisen.

​

 

Tämä näkökulma ei väitä, että kaikki krooniset sairaudet alkavat hermostosta, se ehdottaa jotain hienovaraisempaa. Monissa pitkäaikaisissa terveysongelmissa säätely vaikuttaa siihen, miten muu fysiologia käyttäytyy. Ilman säätelynäkökulman huomioimista monet muut hoitotoimet voivat jäädä osittaisiksi. Kun säätely vahvistuu, myös muiden interventioiden vaikutukset voivat voimistua. Krooninen terveys ei siis ole ainoastaan yksittäisten mekanismien korjaamista, se on yhtenäisen säätelyn palauttamista järjestelmien välillä. Kun yhtenäisyys lisääntyy, sopeutumiskyky laajenee. Ja kun sopeutumiskyky laajenee, myös biologiset mahdollisuudet muuttuvat.

​

 

Terveyden palautuminen ei aina tarkoita oireiden katoamista. Joskus se tarkoittaa vaihtoehtojen palautumista.

​

​

Lisälukemista

​

​

Jos haluat syventyä tämän näkökulman tieteellisiin taustoihin, seuraavat tutkimussuunnat tarjoavat hyödyllisiä lähtökohtia:

​

​

• Ennakoivan prosessoinnin (predictive processing) mallit neurotieteessä

• Interoseptiota ja insulaarisen aivokuoren toimintaa koskeva tutkimus

• Psykoneuroimmunologia sekä stressin ja immuunijärjestelmän vuorovaikutus

• Sykevälivaihtelu (HRV) ja autonomisen hermoston joustavuutta käsittelevä tutkimus

• Allostaattinen kuormitus (allostatic load) ja pitkäaikainen säätelykuormitus

• Placebo- ja nocebo-ilmiöiden neurobiologia (endogeeniset opioidi- ja dopamiinijärjestelmät)

• Kompleksisuusteoria adaptiivisten biologisten järjestelmien tutkimuksessa

​

​

 

Nämä tutkimussuunnat eivät tarjoa yhtä yhtenäistä selitystä. Sen sijaan ne avaavat erilaisia näkökulmia siihen, kuinka säätely, ennakointi ja informaation organisointi ilmenevät biologisissa prosesseissa.

​

​

Kirjoittanut: Natassa Aaltonen